YÖN ELÄMÄÄ

Yön hämärässä luonto täyttyy yöelämän äänistä ja tapahtumista. Yöelämän äänien seuraamiseen kannattaa lähteä valaisimen kanssa. Kesäöinä jos saatavilla ja käytettävissä on lepakko-detektorikin, voi lepakoiden ultraääni-luotauksen äänet muuntaa korvin kuultaviksi "maiskutuksiksi".

Vaikka mitään laitteita ei olisikaan käytettävissä, ovat korvin kuultavat yön äänet aivan omaa luokkaansa. Yön hämy täyttyy pöllöjen huhutuksesta ja lehtokurppa voi kurnuttaa kuin sammakko taivaalla kiitäessään, joskus voi onnistua kuulemaan kehrääjän "tasaisen rukin surinan".

Yön ääniä voi painaa mieleensä ja verrata niitä netistä löytyviin ääninäytteisiin. Tunnista näin ääntelevät lajit. Ensimmäinen yöretki on aina vaikuttava kokemus.

Vesisiippan löytää helposti peilityynenä yönä, jolloin vesi heijastaa taivaasta tulevan valon kajon. Rannalla, jossa pitkät oksat tulevat veden ylle, tapaa usein aivan veden pinnan tuntumassa lentelevän lepakon. Vesisiippa poimii yöhyönteisiä lennosta ravinnokseen.

Joskus veden ääressä lepakko voi sattua aivan sattumalta kuvaan. Lepakot lentävät pimeän turvissa ja "näkevät" kaikuluotaamalla, niin ne eivät ole ollenkaan ihmisarkoja. Vaikuttaa siltä etteivät lepakot välittäisi saalistaessaa juuri ollenkaan ihmisistä, väistävät vain sen verran etteivät törmää päin.

Yöretken ei tarvitse olla pitkä. Retken voi aloittaa noin tunti auringonlaskun jälkeen, niin jo parissa tunnissa ehtii tapahtumaan monia vaikuttavia asioita.

Jännittäviä retkiä yöhön toivottaa, Teijon Retkiopas ;)